Ajankohtaista

Liikunta- ja ulkoilupäivä Rajasalmen koulussa

Koulullamme järjestettiin tiistaina 12.3.2024 liikunta- ja ulkoilupäivä. Alun perin liikuntapäivästä syntyi idea jo viime keväänä, jolloin järjestettiin kaikkien Nokian kaupungin oppilaskuntien huippuhankkeiden esittelytapahtuma. Tällöin meidän hankesuunnitelmanamme oli oppilaiden toiveiden pohjalta järjestää liikuntapäivä. Matkan varrella tuli mutkiakin matkaan, ja tämän vuoksi päivä saatiin toteutumaan vasta tänä keväänä. Sepäs ei onneksi menoa haitannut, kun päivä vihdoin koitti! […]

Liikunta- ja ulkoilupäivä Rajasalmen koulussa Read More »

Rajasalmen koulun kirjelmä politiikoille ja päättäjille

Rajasalmen koulun opettajat ovat lähettäneet politiikoille ja päättäjille kirjeen liittyen huoleen koulun lisääntyneestä vastuunkannosta oppilaiden kuntoutuksessa ja perheiden tukemisessa.  Kirjeessä on tuotu esiin oppilaiden ja heidän perheidensä kuntoutuksen saatavuuteen liittyviä pulmia kotipaikkakunnalla, jotka vaikuttavat myös oppilaiden opiskeluun ja edistymiseen koulussa. Julkaisemme nyt kirjeemme Elmeri-sivustolla. Olemme tekstistä jättäneet pois oppilaiden perheiden kertomukset. Kirje pirkanmaalaisille kansanedustajille, päättäjille

Rajasalmen koulun kirjelmä politiikoille ja päättäjille Read More »

Carea-koulu seikkaili lastenkulttuuriviikoilla

Carea-koulun oppilaat pääsivät lastenkulttuuriviikoilla katsomaan Ukrainalaisen kansantanssi- ja lauluryhmä Gutsulian esitystä Kouvolatalolle. Yhtyeen ohjelmiston tanssissa oli runsaasti fantastisia temppuja, pienimpiin yksityiskohtiin hiottuja liikkeitä ja ylellisiä pukuja. Taiteilijoiden puvut eivät olleet vain näyttämöasuja, vaan todellisia kansantaideteoksia, jotka saivat yleisön haukkomaan henkeä. Värikkään lisän Gutsulian tanssiohjelmaan toi upeaääninen laulaja, Larysa Borysenko. Hänen ohjelmistoonsa kuului tunnettuja ukrainalaisia lauluja.

Carea-koulu seikkaili lastenkulttuuriviikoilla Read More »

Myllärin koulun rehtorin esittely

Tervehdys kaikille! Olen Jukka Mettiäinen ja toimin täällä Rovaniemellä Myllärin koulun rehtorina. Myllärin koulun lisäksi johdan Neljäntuulen koulua, joka on Rovaniemen kaupungin sairaalaopetusyksikkö. Tavoitteena on, että näistä kahdesta vaativan monialaisen tuen koulusta muodostuu jatkossa osaamiskeskus, joka tarjoaa opetuksen lisäksi mm. konsultaatio- ja koulutuspalveluita koko Lapin alueelle. Vaikka tulevaisuuden tavoitteet kuulostavat tässä hienoilta ja ajan henkeen sopivasti

Myllärin koulun rehtorin esittely Read More »

Renkomäen koulun rehtoriesittely ja avajaistunnelmia

Hei, Olen Karoliina Mäkelä, Renkomäen koulun rehtori ja monitoimitalon toiminnanjohtaja. Renkomäen koulu ja entinen Ali-Juhakkalan koulu yhdistyivät tammikuussa 2023 ja muuttivat uuteen monitoimitalo Auraan. Monitoimitalossa toimii myös renkomäkeläisten esiopetus ja siihen liittyvä varhaiskasvatus sekä kirjasto. Henkilökuntaa talossa on 80 ja lapsia 480. Tiloja ja muuttoa oli yhdessä valmisteltu pari vuotta ja uusiin, rauhallisen tunnelman tiloihin

Renkomäen koulun rehtoriesittely ja avajaistunnelmia Read More »

Carea-koulun uusi rehtori

Olen Hanna Saarinen, Tähteenkadun koulun, Carea-koulun toimipisteen rehtori 1.8.2023 alkaen. Koulussa on kolme toimipistettä, joista Carea-koulu on yksi. Koulu tarjoaa myös yleisopetusta eritasoisen vaativan erityisen tuen opetuksen lisäksi. Myös sairaalaopetus on osa koulun toimintaa ja rehtorin työtä tässä koulussa. Asun Kouvolassa perheeni kanssa. Juoksen ja hiihdän mielelläni vapaa-ajallani. Erityisesti polkujuoksu on vienyt sydämeni. Olen valmistunut

Carea-koulun uusi rehtori Read More »

Tiedote Elmeri-koulujen konsultaatiohankkeista

Opetus– ja kulttuuriministeriö on myöntänyt rahoitusta yhdeksälle Elmeri-koululle koulukohtaisiin hankkeisiin, jossa vahvistetaan Elmeri-koulujen lähialueen osaamiskeskusroolia ja konsultatiivista opetusta. Hankkeet on osoitettu ajalle 1.1.2023-31.12.2024. Elmeri-koulujen sijaintikunnat tai muu taustaorganisaatio ovat osittain rahoittaneet hanketta. Hankkeen aikana kouluilla kehitetään konsultaation palvelumalli, jonka toivotaan jäävän pysyväksi rakenteeksi sekä koulujen omalla lähialueella että Elmeri-koulujen yhteisessä verkostossa. Hankkeita voi käyttää varhaiskasvatuksen

Tiedote Elmeri-koulujen konsultaatiohankkeista Read More »

”Innostusta ja parviälyä” – Elmeri-koulujen konsultoivien opettajien ensimmäiset verkostoitumispäivät Joensuussa

Yhdeksässä Elmeri-koulussa osaamiskeskushankkeissa työskentelevät opettajat kokoontuivat ensimmäisille konsultoivien opettajien päiville Joensuuhun 3.-4. toukokuuta. Osa opettajista on jo aloittanut tammikuussa konsultointityön, kun taas osassa kouluista vauhtiin päästään toden teolla vasta elokuun alussa. Yhteistä kaikille opettajille oli innostus ja halu kehittää jotakin uutta. Konsultoivien opettajien päivillä oli varattu aikaa yhteiseen suunnitteluun, ideointiin ja vertaistukeen. Osallistujia kouluttivat erityisluokanopettaja,

”Innostusta ja parviälyä” – Elmeri-koulujen konsultoivien opettajien ensimmäiset verkostoitumispäivät Joensuussa Read More »

Oppilaiden välinen verkostoituminen Elmeri-kouluilla

Hei ihanat lukijat! Kerromme nyt hieman kahden Elmeri-koulun välisestä yhteistyöstä ja siitä, miten sitä on lähdetty toteuttamaan. Ryhmä Niittyvillan koulun ja Nokian Rajasalmen koulun oppilaita järjesti syksyllä 2022 kaksi etätapaamista koulujen henkilökunnan avustuksella.  Etätapaamisissa oppilaat ja henkilökunta esittäytyivät sekä tutustuivat toisiinsa. Oppilaat kertoivat toisillensa omista harrastuksistaan ja mielenkiinnon kohteistaan, joita oli mm. kalastus, shakki sekä

Oppilaiden välinen verkostoituminen Elmeri-kouluilla Read More »