Oppilaiden välinen verkostoituminen Elmeri-kouluilla

Hei ihanat lukijat!

Kerromme nyt hieman kahden Elmeri-koulun välisestä yhteistyöstä ja siitä, miten sitä on lähdetty toteuttamaan.

Ryhmä Niittyvillan koulun ja Nokian Rajasalmen koulun oppilaita järjesti syksyllä 2022 kaksi etätapaamista koulujen henkilökunnan avustuksella.  Etätapaamisissa oppilaat ja henkilökunta esittäytyivät sekä tutustuivat toisiinsa.

Oppilaat kertoivat toisillensa omista harrastuksistaan ja mielenkiinnon kohteistaan, joita oli mm. kalastus, shakki sekä tanssi.

Etätapaamisissa sovittiin, että Rajasalmen koulun väki tulisi vierailulle Niittyvillan kouluun ja tapaisivat toisensa kasvotusten. Päiväksi sovittiin 15. maaliskuuta 2023.

Vierailupäivä koitti ja Rajasalmen koululta saapui lopulta 5 henkilöä (sairastapausten vuoksi muutama joutui jäämään reissusta pois) junalla Seinäjoelle, asemalta he tulivat taksilla Niittyvillan koululle. Vierailu alkoi ruokailulla Eskoon omassa ravintola Helmessä, jossa myös Niittyvillasta käydään päivittäin ruokailemassa.

Ruokailun jälkeen Rajasalmen koulun vierailijat tutustuivat ensin koulun tiloihin. Saimme kehuja koulumme avarista ja korkeista luokkatiloista sekä tilojen monipuolisuudesta. 

Tämän jälkeen siirryimme koulun yhteisaukiolle tutustumaan lisää toisiimme. Aukiolle kokoontui koko Niittyvillan koulun väki kuuntelemaan Rajasalmen koulun terveiset. Lisäksi saimme heiltä valtavat Nokia-tuliaiset, jotka sisälsivät mm. kahvia, limsaa, karkkia yms. Vielä kerran kiitos niistä!

Niittyvillan koululaiset olivat järjestäneet toimintapisteitä, missä mm. sai tutustua interaktiiviseen lattiaan, tanssia discossa, pelata shakkia. Aukiolla oli tarjolla jäätelöä ja sitä sai nauttia mielekkäässä seurassa toisiinsa tutustuen.

Niittyvillan koulun läheisyydessä, metsän siimeksessä on pieni kota, jonne suuntasimme seuraavaksi. Kodalla odotti tulentekovälineet valmiina ja sytytimme tulen yhdessä. Kun hiillos oli valmis, niin paistoimme kaikille halukkaille paikalliset käristemakkarat. Makkaranpaiston yhteydessä oli mukava keskustella ja tutustua lisää. Sovimme myös, että keväällä 2024 Niittyvillan koulusta voitaisiin tehdä vastavierailu Rajasalmen koululle.

Tutustumispäivän päätteeksi rentouduimme kaikki luokassa patjoilla kuunnellen rentouttavaa musiikkia ja miettien kaikkia päivän ihania tapahtumia. Saimme kuulla myös, että vieraiden mielestä vastaanotto Niittyvillan koulussa oli lämmin ja vieraat viihtyivät. Neljän jälkeen taksi saapui hakemaan meidän vieraat takaisin juna-asemalle.

Toivotimme heille turvallista kotimatkaa!

Tapaaminen oli oppilaiden ja henkilökunnan mielestä hyvin opettavainen, virkistävä ja antoisa kokemus. Lämpimästi voimme suositella vastaavaa toimintaa muillekin Elmeri-kouluille.

Lämpimin terveisin Niittyvillan koulun väki